Kansainvälistä toimintaa

Kelly ja sylissä isäntäperheen koiranpentu
Kelly tapasi Kokemäen 4H-kerhonohjaajat

 

Elokuussa saapuu IFYE-kansainvälinen nuori, Kelley Dickma, USA:n Oregonista Kokemäelle.

 

Ms. Kelley Dickman saapuu 3. - 22.8.2016 Katriina Mattilan ja Kalle Kankaanhuhdan tilalle.

Viktoria halusi tulla Suomeen oppiakseen tuntemaan suomalaisia ihmisiä ja heidän ajattelutapaansa. Lisäksi Vikrotiaa kiinnostaa Suomen maisemat. Myös omiin maatalousopintoihinsa liittyen hän hakee Suomesta idoita, mihin suuntaan jatkaa opintojaan.

IFYE-vaihdokkaat asuvat eri perheissä n. 3 viikon jaksoja ja saavat tutustua suomalaisuuteen, ihmisiin ja kulttuurii

Isäntäperheeksi

Kokemäen nuorilla on myös mahdollisuus lähteä vastaavalla tavalla ulkomaille. Sellainen kokemus on unohtumaton, kielitaito karttuu ja voi saada elämänkestäviä ystävyssuuhteita.

Kesällä 2016 Satakunnasta on lähtenyt 4H-vaihto-ohjelman kautta nuoriaseuraavasti:

jen kautta seuraavat sastamalainen nuori CostaRicaan. Kanadaan puolesaan matkustaa kaksi nuorta Pohjois-Satakunnan Siikaisten kunnasta sekä yksi nuori Porista.

16-20-vuotiaat 4H-nuoret voivat kansainvälistyä ja  hakea vaihtoon. Hakulomakkeiden jättöaika on loka-marraskuussa.

 

              Kesätyö 4H-yrittäjänä -kampanja

 

Hei,  maanantaina 16.3.2015 klo 17.30-18.30 nettikahvilassa olen kertomassa, miten nuori voi aloittaa yrittäjyyttä ja työllistää itsensä omia taitojaan hyödyntäen

                     

* Yrityksen idea voi saada kipinän omasta

   harrastuksesta

* Yritystoimintaa voi tehdä joko yksin tai yhdessä

   kaverin kanssa

* 4H-yrityksen voi perustaa määräajaksi esim. kesäksi

 

Tervetuloa!      T:   Anna-Kaisa Valaja

  Kokemäen 4H-yhdistys        

Garderobi -kilpailu 2015

Tuunaa vanha t-paita uudestaan käyttöön!

Sarjat:  6-12 -vuotiaat  (osallistuminen TOP-tehtäväsivujen kautta)

            13-28 -vuotiaat (osallistuminen Instagramin kautta)

Lähetä paita 30.4.2015 mennessä Suomen 4H-liittoon, Karjalankatu 2, 00150 HELSINKI

 

Huom! T-paidat tulevat 15.7.2015 klo 16 -16.30 SuomiAreenaan Porin torille

Siellä järjestetään Garderobi-teemaan liittyvä Marttojen toisenlainen muotinäytös.

Teemana on kierrätys ja ekologia ja vanhasta uutta.

Garderobi kannustaa: harkitse, korjaa, kierrätä.